Unelmista ja toimistohommista lauletaan Leevinkin biisissä. Unelmia on, toimistohommia ei. Niitäkin kyllä voisi olla, en laittaisi vastaan.
Unelmia on monenlaisia. Isoja, pieniä, pitkän ajan päästä toteutettavia, lyhyen ajan sisällä toteutettavia, niitä jotka toteutetaan, niitä jotka pysyvät aina unelmina. Niitä, joita ei ole koskaan tarkoitettukaan toteutettaviksi. Niitä, jotka auttavat silloin kuin ei vaan jaksaisi. Jos toivoo tarpeeksi kovin, asioilla on tapana järjestyä. Ei ehkä tänään, ei huomenna, eikä edes kuukauden päästä. Mutta ennenpitkää.
Suurimpana unelmana itselläni on tällä hetkellä päästä hotellikierrokselle britteihin. Nimittäin hotelleihin, joissa kummitellaan. Haluaisin päästä itse kokeilemaan näenko tai koenko kummituksia. Tämän toivon pystyväni toteuttamaan vuoden sisällä. Tai oikeastaan, tämä on vasta toiseksi suurin unelma. Se ensimmäinen taas ei varsinainen unelma, vaan vaatii selvää rahaa eikä ole sinällään unelma. Se toteutuu välittömästi kun rahatilanne antaa myöden, toivottavasti jo puolen vuoden sisällä. Siitä ehkä vähän myöhemmin!
sunnuntaina, lokakuuta 30, 2016
lauantaina, lokakuuta 29, 2016
Ikuisuusprojekti
Reilu viikko jo vierähtänyt pienen puron varrella. Kaikkea siihen on mahtunut, ja toisaalta ei mitään.
Olen vihdoin päässyt aloittamaan sitä mikä piti aloittaa jo vuosi sitten, mutta toisten elämä tuli omaa elämää sotkemaan ja oli pakko siinä vaiheessa luopua aikeesta. Nimittäin sen tavaramäärän perkaamisen. Sangen ajankohtaista ja muodikastakin tuntuu se nyt olevan, kun KonMaritus tunkee tällä hetkellä joka tuutista.
Meillä tilanne on se, että asumme puolisoni kotitilalla, ja meille jäi hirvittävä määrä tavaraa, vähän käyttökelpoista ja vielä enemmän täyttä roskaa, kun puolison elossa oleva vanhempi muutti pois. Niitä on vuosien varrella karsittu ja hävitetty, ja kellari onkin jo oikeastaan tyhjä. Me emme siis ole koskaan muuttaneet, ja tehneet sitä kautta karsintaa tavaroiden suhteen. Tavaraa oli talossa jo ennestään, minun mukana tuli tavaraa, ja olemme luonnollisesti ostaneet ja saaneet tavaraa... Niin, sitä riittää.
Pelkästään paperiroskan määrä on uskomaton. Koira-asioihin liittyen sitä on kertynyt, esitteinä, lehtinä, monisteina, kopioina, you name it. Ikivanhat paperit voi rauhassa heittää pois, ja kun löysin muutaman vuosikerran vanhoja eläin-aiheisia lehtiä, laitoin niistä annetaan-ilmoituksen, ja lehdet löysivät tiensä lasten- ja nuortenkotiin. Mahtavaa!
Toinen iso juttu on tekstiilit. Niitä riittää. Kaikki vanhat viltit, päiväpeitot, pyyhkeet, omat ja sukulaisten, on yleensä otettu meille. Koirille, niillä niitä menee. Mutta rajansa kaikella. Tulin järkiini ja koitan muistaa, että vaikka ne ovat koirilla hyviä, niin yksi vilttikin kestää koirilla uskomattoman kauan. Se tarkoittaa sitä, että yhtäkään uutta ei tule ennen kuin yksi vanha on heitetty lopullisesti pois. Ystävä vei jo mennessään puolitoista jätesäkillistä tekstiilejä. Onneksi ne ovat hänelle hyödyksi, hän leikkaa ne matonkuteiksi ja tekee mattoja. Lisää tulee hänelle, aivan varmasti. Niin paljon on vielä käymättä läpi.
Saa nähdä koska tämä ikuisuusprojekti on edes jonkinlaisessa suht valmiissa vaiheessa. Mitään tarkkaa aikataulua ei ole, vaan koska projekti on todella valtava, olen ottanut tavoitteeksi käydä tavaroita läpi 2-3 tuntia arkipäivisin. Koska tilaa ei rajattomasti ole, täytyy jokin paikka saada siivottua jotta taloon jääville tavaroille saa paikan ja pääsee taas eteenpäin. Tällä tavalla toimimalla toivon että en lamaannu valtavan urakan alle.
Olen vihdoin päässyt aloittamaan sitä mikä piti aloittaa jo vuosi sitten, mutta toisten elämä tuli omaa elämää sotkemaan ja oli pakko siinä vaiheessa luopua aikeesta. Nimittäin sen tavaramäärän perkaamisen. Sangen ajankohtaista ja muodikastakin tuntuu se nyt olevan, kun KonMaritus tunkee tällä hetkellä joka tuutista.
Meillä tilanne on se, että asumme puolisoni kotitilalla, ja meille jäi hirvittävä määrä tavaraa, vähän käyttökelpoista ja vielä enemmän täyttä roskaa, kun puolison elossa oleva vanhempi muutti pois. Niitä on vuosien varrella karsittu ja hävitetty, ja kellari onkin jo oikeastaan tyhjä. Me emme siis ole koskaan muuttaneet, ja tehneet sitä kautta karsintaa tavaroiden suhteen. Tavaraa oli talossa jo ennestään, minun mukana tuli tavaraa, ja olemme luonnollisesti ostaneet ja saaneet tavaraa... Niin, sitä riittää.
Pelkästään paperiroskan määrä on uskomaton. Koira-asioihin liittyen sitä on kertynyt, esitteinä, lehtinä, monisteina, kopioina, you name it. Ikivanhat paperit voi rauhassa heittää pois, ja kun löysin muutaman vuosikerran vanhoja eläin-aiheisia lehtiä, laitoin niistä annetaan-ilmoituksen, ja lehdet löysivät tiensä lasten- ja nuortenkotiin. Mahtavaa!
Toinen iso juttu on tekstiilit. Niitä riittää. Kaikki vanhat viltit, päiväpeitot, pyyhkeet, omat ja sukulaisten, on yleensä otettu meille. Koirille, niillä niitä menee. Mutta rajansa kaikella. Tulin järkiini ja koitan muistaa, että vaikka ne ovat koirilla hyviä, niin yksi vilttikin kestää koirilla uskomattoman kauan. Se tarkoittaa sitä, että yhtäkään uutta ei tule ennen kuin yksi vanha on heitetty lopullisesti pois. Ystävä vei jo mennessään puolitoista jätesäkillistä tekstiilejä. Onneksi ne ovat hänelle hyödyksi, hän leikkaa ne matonkuteiksi ja tekee mattoja. Lisää tulee hänelle, aivan varmasti. Niin paljon on vielä käymättä läpi.
Saa nähdä koska tämä ikuisuusprojekti on edes jonkinlaisessa suht valmiissa vaiheessa. Mitään tarkkaa aikataulua ei ole, vaan koska projekti on todella valtava, olen ottanut tavoitteeksi käydä tavaroita läpi 2-3 tuntia arkipäivisin. Koska tilaa ei rajattomasti ole, täytyy jokin paikka saada siivottua jotta taloon jääville tavaroille saa paikan ja pääsee taas eteenpäin. Tällä tavalla toimimalla toivon että en lamaannu valtavan urakan alle.
lauantaina, lokakuuta 22, 2016
Painosta ja rekrytoinneista
Tuli tuossa uusintana Riemuloma Palandereilla. Vieraana oli Vesku Loiri, ja siitä tuli mieleeni asia joka johti aika moneen muuhunkin mietteeseen.
Viikolla uutisoitiin taas Veskun lihavuusleikkauksesta, ja kuinka Vesku sanoi äänensä muuttuneen runsaan painonpudotuksen johdosta. Tästä tuli mieleeni toinen vähän aikaa sitten uutisoitu asia, nimittäin yritysten rekrytoinneista. Lehti oli kysynyt rekrytoinneista vastaavilta mihin kiinnittävät huomiota, ja yllättävänkin korkealla listalla oli ylipaino. Siis ylipainoista ihmistä, ja erityisesti naista, ei palkata.
Tämä yhtälö on kertakaikkiaan käsittämätön. Ihan kuin henkilön paino vaikuttaisi siihen onko hän tehtävään paras vai ei. Olen äärimmäisen oikeudenmukainen ja haluan aina kaikessa tasapuolisuutta, enkä voi ymmärtää tällaista syrjintää. Ja tätä tapahtuu sitä enemmän mitä useammin rekrytoinnista vastaa rekrytointifirma. Itse tiedän lähestulkoon ainoastaan naisia jotka ovat rekrytoijia, miehet ovat valitettavan harvassa. Tässäkin voisi kysyä, että eikö nainen pysty olemaan puolueeton ja toimimaan ainoastaan faktojen perusteella? Jos ihminen on pätevä, hän on pätevä. Riippumatta painosta.
Yritysten pitäisi rykrytoida itse. Ulkopuolinen taho, oli se sitten kuinka vanha ja kunnianarvoisa tahansa, ei koskaan tunne ja tiedä työntekijää etsivän yrityksen dynamiikkaa riittävän hyvin, ja sitä, millainen ihminen sinne tarvitaan. Rekrytoinneissa pitäisi aina olla tärkeintä se, että löydetään oikea ihminen oikeaan paikkaan, eikä ulkonäköön liittyvät seikat saisi missään tapauksessa vaikuttaa millään lailla valintoihin.
Viikolla uutisoitiin taas Veskun lihavuusleikkauksesta, ja kuinka Vesku sanoi äänensä muuttuneen runsaan painonpudotuksen johdosta. Tästä tuli mieleeni toinen vähän aikaa sitten uutisoitu asia, nimittäin yritysten rekrytoinneista. Lehti oli kysynyt rekrytoinneista vastaavilta mihin kiinnittävät huomiota, ja yllättävänkin korkealla listalla oli ylipaino. Siis ylipainoista ihmistä, ja erityisesti naista, ei palkata.
Tämä yhtälö on kertakaikkiaan käsittämätön. Ihan kuin henkilön paino vaikuttaisi siihen onko hän tehtävään paras vai ei. Olen äärimmäisen oikeudenmukainen ja haluan aina kaikessa tasapuolisuutta, enkä voi ymmärtää tällaista syrjintää. Ja tätä tapahtuu sitä enemmän mitä useammin rekrytoinnista vastaa rekrytointifirma. Itse tiedän lähestulkoon ainoastaan naisia jotka ovat rekrytoijia, miehet ovat valitettavan harvassa. Tässäkin voisi kysyä, että eikö nainen pysty olemaan puolueeton ja toimimaan ainoastaan faktojen perusteella? Jos ihminen on pätevä, hän on pätevä. Riippumatta painosta.
Yritysten pitäisi rykrytoida itse. Ulkopuolinen taho, oli se sitten kuinka vanha ja kunnianarvoisa tahansa, ei koskaan tunne ja tiedä työntekijää etsivän yrityksen dynamiikkaa riittävän hyvin, ja sitä, millainen ihminen sinne tarvitaan. Rekrytoinneissa pitäisi aina olla tärkeintä se, että löydetään oikea ihminen oikeaan paikkaan, eikä ulkonäköön liittyvät seikat saisi missään tapauksessa vaikuttaa millään lailla valintoihin.
maanantaina, lokakuuta 17, 2016
Tervetuloa
Pienen puron varrella -blogi sijaitsee nimensä mukaisesti pienen puron varrella. Kirjoittajana toimii 40+ -vuotias nuori nainen. Aiheita ei ole tarkoitus mitenkään rajata, ja tekstiä saattaa tulla ihan mistä tahansa. Ajatusten purkua ja mahdollisesti jonkinlaista kasvutarinaakin.
Ihan ensimmäisenä töllöön liittyvää. Tänään (tai siis eilen) alkoi YLE ykkösellä kotimainen uusi sarja, Sorjonen. Hyvää, sujuvaa tarinankerrontaa ja uskottavat hahmot. Ville Virtanen sopii nimirooliin kuin nenä päähän. Aki ja Turo ja auts töks töks ei tule ensimmäisenä mieleen kun Villen näkee. Vihdoinkin suomalainen sarja jota katsoessa ensimmäinen tunne ei ole myötähäpeä. No ok, on niitä jokunen muukin. Saattaa joutua Areenasta katsomaan loputkin ensimmäisen kauden jaksot heti...
Ihan ensimmäisenä töllöön liittyvää. Tänään (tai siis eilen) alkoi YLE ykkösellä kotimainen uusi sarja, Sorjonen. Hyvää, sujuvaa tarinankerrontaa ja uskottavat hahmot. Ville Virtanen sopii nimirooliin kuin nenä päähän. Aki ja Turo ja auts töks töks ei tule ensimmäisenä mieleen kun Villen näkee. Vihdoinkin suomalainen sarja jota katsoessa ensimmäinen tunne ei ole myötähäpeä. No ok, on niitä jokunen muukin. Saattaa joutua Areenasta katsomaan loputkin ensimmäisen kauden jaksot heti...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)